Kiikkutuoli narisee, seinäkello käy.
Koskahan ne tulee? Ei auton valot
näy.
Käsinojaa silittää hellästi, kun
kiikkuu.
Nilkan
suoraks ojentaa, kiikku verkkaan liikkuu.
Jälkipolvia odottaa, almanakkaa
katsoo.
Koska viimeks tuli nuo vanhempansa
luo?
Virttyneet verhot, lakanat, kulunut
pöydän pinta.
Seinäryijy, räsymatto, aika niiden
hinta.
Villasukat kuluttaa pintaa
lattioiden.
Kapustatkin laatikon patinoituneet
on.
Mikään silti rempallaan ei ole talos
tässä.
Ajan kulu armoton näin näkyy
elämässä.
Vanhan selän kumaraan painanut on
aika.
Silti silmäkulmassaan ilon näkee
aina.
Porstuassa vastassa kädet ryppyiset
halaukseen taipuvat, on silmät
vetiset.
Tervetulotoivotukset tulee sydämestä.
Lapsenlapset, tuhatjalat, kiitos
elämästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti