sunnuntai 30. tammikuuta 2022

ODOTTAVAN AIKA

 Kiikkutuoli narisee, seinäkello käy.

Koskahan ne tulee? Ei auton valot näy.

Käsinojaa silittää hellästi, kun kiikkuu.

Nilkan suoraks ojentaa, kiikku verkkaan liikkuu.

Jälkipolvia odottaa, almanakkaa katsoo.

Koska viimeks tuli nuo vanhempansa luo?

 

Virttyneet verhot, lakanat, kulunut pöydän pinta.

Seinäryijy, räsymatto, aika niiden hinta.

Villasukat kuluttaa pintaa lattioiden.

Kapustatkin laatikon patinoituneet on.

Mikään silti rempallaan ei ole talos tässä.

Ajan kulu armoton näin näkyy elämässä.

 

Vanhan selän kumaraan painanut on aika.

Silti silmäkulmassaan ilon näkee aina.

Porstuassa vastassa kädet ryppyiset

halaukseen taipuvat, on silmät vetiset.

Tervetulotoivotukset tulee sydämestä.

Lapsenlapset, tuhatjalat, kiitos elämästä!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JÄLKESI HIEKALLA

S un jälkes’ rannalla eiliset on aallot huuhtoneet. Niit en näe koskaan enää, on jalkas pysähtyneet. Kohta arkkuasi kannetaan, poikki hiljai...