maanantai 27. syyskuuta 2021

SOTA-AJAN LAPSI

Kipu jäytää sisällä, kuin susi ulvoo kuuta.
Kipu, jonka uurteet näkyy, vaan aukaise ei suuta.
Haavat verestävät painaa hartioita kasaan.
Vaan väkisin mies ranttehella rankapinoo tasaa. 

Neljä mottia tehtynnä on polttopuita taaskin,

lisää tulee kokoaika, vaik levähtää kai saiskin.

Tehdä pitää, että arvet vuotamaan ei ala.

Kasan alle hautautuu myös kurkkuun noussut pala.


Emäntä tietää, ettei juroo puhumaan saa,

ei puhu, puhumattomuuden kantaa sinne rajan taa.

Rakkahansa surut puolittaa kai tahtois,

puolet haudattavaa silloin enää ois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JÄLKESI HIEKALLA

S un jälkes’ rannalla eiliset on aallot huuhtoneet. Niit en näe koskaan enää, on jalkas pysähtyneet. Kohta arkkuasi kannetaan, poikki hiljai...