Sydämeni, ei se puhdas ole, ei kolhuton.
Arpia täynnä se on. Kovia kokenut,
osumaa ottanut.
Araksi osumat tekivät. Vältteleväksi, syrjässä viihtyväksi.
Vaan lopulta lujemmaksi.
Se sykkii vahvempana, anteeksi
antavana.
Pinta sen rosoinen, silti niin kultainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti