Sun henkesi kelopuussa on, käyn sinua taas tervehtimässä.
Kelo suuri, harmaa, rauhoittava, saan olla nyt ja tässä.
Aistin täällä sun läsnäolon. Saan jutella, itkeä, nauraa.
Kelon viisaan oksille uskoa saan minunkin elämän hauraan.
S un jälkes’ rannalla eiliset on aallot huuhtoneet. Niit en näe koskaan enää, on jalkas pysähtyneet. Kohta arkkuasi kannetaan, poikki hiljai...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti