On siitä aikaa, kun lähdit, ystäväni.
Sua tervehtimään tulin taas kyynel
silmässäni.
Ristin kummullas oikaisen, se kun on
kallistunut.
Ajasta myöskin muistuttaa mun pääni
harmaantunut.
Sua kaipaan yhä vieläkin. Oli sielusi
tuttu niin.
Ei kukaan koskaan astua voi sinun
saappaisiin.
Ei ystävää koskaan korvata voi.
Kellot varhain sulle soi.
Kyyneleet kummulles vierii ain’, kun
viipyilen muisteloissain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti