Rautaportin takaa kuuluu vasaroiden pauketta.
Alasimen päällä taipuu rauta ilman
vastusta.
Isku iskulta muoto muuttuu,
viikatteeksi muotoutuu.
Viikatteen kanssa mies kun lähtee,
soturiksi lukeutuu.
Varteen viikatteen kun tarttuu,
käsisuonet pullistuu.
Selän takaa iso, vankka rautaportti
sulkeutuu.
Askeleensa kaiku metsään rytmikkäästi
loittonee,
mies kun synkin miettein täältä
kohtaloaan pakenee.
Viikate olallansa varmana on
aikeistaan.
Silmät suurentuneet ovat, otsan
kurtut kasvoillaan.
Vihan tunne purkautuu, mies sappeansa
sylkevi.
Metsän läpi marssii, kunnes aukon
laitaan saapuvi.
Viime hetken kynnyksellä leuka
rintaan painautuu.
Niittämään ei ala, käsi sydämelle
hakeutuu.
Vapisevin käsin pyytää anteeksi ja
rukoilee
enkeleitä elontielle, rauhan saa hän
sielulleen.
Viikate jää siihen paikkaan metsän
laitaan ruostumaan.
Uuteen alkuun kävelee, taaksensa ei
katsokaan.
Ymmärtää: ei niittämällä soturiksi
tullakaan.
Rakkaus, lämpö, luottamus, ne vie sut
kerran satamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti