torstai 20. tammikuuta 2022

SOTA POHJOLASSA

On kultamme tuolla jossain, on raskas ristimme tää. On ase vain kainalossain, on poikani perheen pää. Hän kolmentoista on vasta, mut pellot on kuokkinut. Monta ikävuotensa lasta hautahan kantanut. Sota pohjolan tantereilla, tykit pauhaa, ja haitar soi. Sen soittoa kuunnellessa joskus hymynkin nähdä voi. Sota pohjolan tantereella repii, raastaa, ja runtelee. Mut myös vihollisenkin kauhun, kuulee jos vain kuuntelee.


Oli hyvä meil kotonamme, vaikka leipä ei leviä lie. Nyt hautaamme rakkahaamme, koht on loppuun käyty tie. Mikä toivomme yllä pitää? Kuinka uskomme huomiseen? Rauhan ajatus vieläkö itää? Murheet hukkuuko juomiseen? Sota pohjolan tantereilla, tykit pauhaa, ja haitar soi. Sen soittoa kuunnellessa joskus hymynkin nähdä voi. Sota pohjolan tantereella repii, raastaa, ja runtelee. Mut myös vihollisenkin kauhun, kuulee jos vain kuuntelee.


Rauhan lippu liehumaan nousee, kourassa upseerin. Se sydämmest mua kouraisee, lasken jalalle kiväärin. Pauke, jyske kerrasta loppuu, luonto hetkeä säestää. Mielen synkkyys sotaankin tottuu, onko totta hetki tää? Sota pohjolan tantereilla, tykit pauhaa, ja haitar soi. Sen soittoa kuunnellessa joskus hymynkin nähdä voi. Sota pohjolan tantereella repii, raastaa, ja runtelee. Mut myös vihollisenkin kauhun, kuulee jos vain kuuntelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JÄLKESI HIEKALLA

S un jälkes’ rannalla eiliset on aallot huuhtoneet. Niit en näe koskaan enää, on jalkas pysähtyneet. Kohta arkkuasi kannetaan, poikki hiljai...